en menu

Blog

Pyhän paahtoleivän päivä

9.11.2014

Sen lisäksi että tänään vietetään kaikkien hyvien isien päivää ja lokoisaa sunnuntaita, on tänään myös suuri Pyhän Paahtoleivän Päivä. Tätä merkkipäivää ei löydy kalenterista – vielä – eikä tästä todennäköisesti tiedä muut kuin sinä ja minä, mutta se ei silti vähennä juhlan arvoa.

Kyseessä ei ole mikään tavallinen ankea hyssyttelypyhä, vaan sellainen jossa oikein huikentelevasti nautiskellaan, rouskutellaan, murustellaan ja jumaloidaan lämpöisen rapeaa ja pehmeää, suurieleisesti täytettyjä paahtoleipiä. Ihan vain syystä että – paahtoleipä.

Joku voisi ajatella, että onhan se nyt melkoisen röyhkeää pystyttää nyt tällainen kilpaileva juhlapäivä isänpäivän kanssa päällekkäin. Mutta katsokaas kun itsehän ajattelen näiden juhlien vain tukevan toisiaan. Että on sitten oikein kunnolla syytä juhlaan. Ja paahtoleivät sitä paitsi rakastavat isiä ja isät paahtoleipiä.

Juuri siksi kehittelinkin Novellelle tällaisen ihanan isien ökypaahtiksen, jossa viljattoman ja hiivattoman leivän kruunaa runsas kasa ricottaa, päärynäsiivuja, kanelia, pekaanipähkinöitä ja hunajaa.

Paahtoleipähän on niin jalo ruoka, että sehän maistuu vaikka vain reilulla voinokareellakin varustettuna, mutta tällä setillä siitä saa puvustettua oikein kunnon juhlaisan tarjoiltavan.

Näihin makuihin, onnellista paahtoleivän- ja isänpäivää kaikille kullannupuille!

V

PALEOPAAHTOLEIPÄ

Gluteeniton paahtoleipä

6 dl mantelijauhoja

5 rkl kookosjauhoja

3 rkl arrowroot-jauhetta (korvaa tarvittaessa esim. perunatärkkelyksellä)

0,5 dl pellavansiemenrouhetta

½ tl merisuolaa

1,5 tl leivinjauhetta

5 luomukananmunaa

0,5 dl luomukirnuvoita tai sulaa kookosöljyä

1 rkl kotimaista hunajaa

1 tl omenaviinietikkaa

1,5 dl maustamatonta täysrasvaista kreikkalaista/turkkilaista jukurttia (tai esim. soijajukurttia)

Leipävuoka: n. 10 x 20 cm. HUOM! Jos vuokasi on isompi, tee tupla-annos ja pidennä kypsennysaikaa.

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele leipävuoka. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat, sula rasva, hunaja, omenaviinietikka ja jukurtti. Sekoita seos spatulan avulla kuivien ainesten sekaan varovasti käännellen. Älä sekoita taikinaa liikaa, ettei leivästä tule liian tiivistä. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasossa noin 30-40 minuuttia. Testaa kypsyys hammastikulla. Anna jäähtyä ja leikkaa leivästä viipaleita.

Paahda leipäpalat, lusikoi pinnalle reilusti ricottajuustoa, viipaloi päälle päärynäsiivuja ja ripottele pinnalle kanelia ja saksanpähkinä tai pekaanipähkinämuruja. Viimeistele hunajalla. Tarjoile ja nauti!

Seuraa Vaneljaa!

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä